ViivastyminenKun arkiset raha-asiat ajautuvat siihen pisteeseen, etteivät tulot riitä kaikkien laskujen ja luoton lyhennyksen maksamiseen, niin on viisainta ryhtyä toimeen.

Omalla aktiivisuudella asioihin voi vaikuttaa, kannattaakin ottaa välittömästi yhteyttä yrityksiin, joiden laskut ovat maksamatta tai joihin rahat eivät tule riittämään. Maksamattomat laskut ja luotot kasvavat niin pitkään, kun ne ovat maksamatta, mutta kuluttajaa suojelee silti lainsäädäntö perimiskustannusten suhteen.

Maksamattomien laskujen summa kasvaa erilaisista kuluista

Kun lasku on jäänyt maksamatta, alkaa siihen kertyä ensin viivästyskorkoa. Kun laskusta tulee huomautuslaskuja, niistä kertyvät kulut eli viivästys- ja muistutusmaksut lisätään laskun summaan. Tietyssä pisteessä laskut siirtyvät perintätoimistolle, ja laskuun tulee myös perintäkuluja. Tämän jälkeen se viedään oikeuteen ja kulut kasvavat sekä tuomioistuimen käsittelymaksuilla, että velkojan oikeudenkäyntikuluilla, jonka jälkeen summaa kasvattavat vielä ulosottomaksut.

Kuluttajan mahdollisuudet vaikuttaa

Kun laskua tai luoton lyhennystä ei pysty maksamaan, niin ensimmäisenä kannattaa ottaa yhteyttä yritykseen tai luotontarjoajaan. On mahdollista neuvotella maksuajasta, eli siirtää vaikkapa eräpäivää. Maksun voi saada maksettua myös erissä. On mahdollista myös neuvotella uusi, pitkäaikaisempi maksusuunnitelma.

Silloin kun maksuvaikeuksien taustalla on vaikka työpaikan menetys tai vakava sairaus, eli painava syy, on mahdollista pyytää viivästyskoron jäädyttämistä niin, ettei se kerrytä laskun summaa enempää. Velallisella on mahdollisuus neuvotella velkojan kanssa niin pitkään, kun maksu on suorittamatta. Vaikka maksu olisi ehtinyt ulosottoon tai oikeuteen, niin ei ole liian myöhäistä pyrkiä sopimaan maksujärjestelystä ja asian hoitamisesta.

Sairauden, työpaikan menetyksen tai avioeron aiheuttamat maksuvaikeudet

Silloin kun elämäntilanne on muuttunut rajusti ja se vaikuttaa maksukykyyn, se kannattaa tuoda velkojan tietoon. Olet sairastunut vakavasti tai olet tapaturman uhri, olet synnyttänyt, eronnut aviopuolisostasi tai menettänyt työpaikkasi. Näissä tapauksissa voidaan katsoa, että olet painavasta syystä joutunut tilanteeseen, jossa et selviä laskuista ja luotonlyhennyksistä sovitulla tavalla. Se on syy uuteen maksusuunnitelmaan ja mahdollisuus jarruttaa kulujen kasvua.

Mitä mieltä artikkelista?

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä   (ei vielä ääniä)
Loading...

Keskustele, kommentoi tai kerro kokemuksia

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.